|
|
||
|
|
Kesän 2009 leirit Siperian alueellaKari Halosen leiriterveiset: SHALOM ! ! ! Leirien aikana tapahtuu niin paljon, etten saa lyhyttä tekstiä kasaan. JATKOA KIRJEELLE PIENI TERVEHDYS ASKELISTA SIPERIASSA ALTAIN LEIRIT HEINÄ-ELO/2009 SUNNUNTAINA 28.6. NOVI SISNI HELLUNTAISEURAKUNNAN PÄIVÄKOKOUKSESSA GORNO ALTAISSA ULAN UDEN RYHMÄN KANSSA lauloimme ja todistimme lasten evankelioimisen tärkeydestä - srk siunasi matkaan paikallisten leiriohjaajien kanssa MAANANTAINA 29.6 TYÖRYHMÄN MATKA ONGUDAIHIN 200 KM ensimmäiselle leiripaikalle KESKVIIKKO 1.7. LEIRI ONGUDAI paikan nimi 10 jumalaa korkeus 800 m meren pinnasta as. 5500 keskus +7500 ympäristön kanssa. 60 lapsen leiri on kaksi kerroksisessa yksityiskahvilassa, koska paikallishallinto vastusti voimakkaasti. Tässä eivät voineet kieltää leiriä. Vettä oli satanut pitkään alueella, mutta leirin alkaessa aurinko alkoi paistaa ja sitä ihmettelivät miliisit, kun tulivat tarkistamaan leiriä yhdessä aluehallinnon edustajien kanssa. Toinen nainen oli aivan hermona leiristä. Vaativat ohjelmaa kirjallisena, ulkopuolisten rekisteröintiä ym. vaatimuksia hygieniasta. Rajoittivat leiriruoan valmistusta rajaamalla vain puuroon ja leipään. Ei edes keittoa saanut valmistaa.kunnes toisena päivänä tuli toinen hygieniaedustaja, joka puolusti meitä ja antoi luvan toimia normaalisti. Lopulta tilanne rauhoittui, vaikkakin kireys haittasi eka päivää. Toka päivänä hallinnon johtaja allekirjoitti pyynnön leirin pitoon. Leirin jälkeen seurakunnnan edustajat kävivät kiittämässä hallintoa, että leiri voitiin pitää. Olivathan he kuulleet jo siinä vaiheessa, että lapset ja heidän vanhempansa olivat erittain tyytyväisiä leiriin. Avustajia leirille tuli Moskovasta+Novosibirskista+GornoAltaista monista seurakunnista, mikä oli tarpeen pienelle paikallissrklle. Nbirskin ryhmän pastori pyysi 2 leiriä heti elokuulle. Kiitos Herralle, joka näkee kaiken. Varat tähän ylimääräiseen leiriin saatiin jo kasaan. Saimme yhdessä kokea leirityön arkea, miten toimia hallinnon kanssa ja saada leiri käyntiin vastustuksesta huolimatta. KIITOS JA KUNNIA JUMALALLE ETTÄ ON ESIRUKOILIJOITA, JOTKA RAIVAAVAT TIETÄ. Alkuun oli vaikea saada ihmiset tajuamaan vastuunsa. Suurin osa heistä ei ollut mukana kevään koulutuksessa. Kahvilassa toimi kaksi opetusryhmää ja kolmas oli ulkoteltassa, mikä toimi myös ruokalana. Tilan ahtaudesta johtuen osa joutui ruokailemaan seisaaltaan. Myös puhdas vesi on jatkuva vaikeutemme, koska sitä kuluu satoja litroja. Toka päivän iltana oli soittanut yksi lasten vanhemmista pastorille ja kiitellyt hyvästä työstä lasten kanssa. Eräs poika oli kotona pantu töihin puutarhaa + sikoja hoitamaan ym. ja leirille haettaessa isä laiskotteli kotona. Poika sai kokea huolenpitoa, rakkautta ja lomaa leirillä. Useat lapset tekivät parannusta ja saivat kosketuksen Pyhältä Hengeltä. Yksi poika pyysi rukousta - ei halua polttaa enää. Muutos näkyy lapsissa nopeasti. ULAGAN KAKKOS KOHDE LAUANTAINA ajo Ulagan kylään 150 km 1000 m korkeudessa kapeita sola teitä pitkin. Paikkana kunnallinen leirikylä missä 8 kotaa paikallinen nimi AIL. Keittiö rakennettiin ulos, taivas kattona. Kotamajoitus oli niille, jotka tarkenivat niissä yöpyä. Läpiveto ja vuoriston yökylmyys sai tutisemaan makuupussissakin. Osalla oli teltta pystyssä ailin sisällä. Täälläkin hallinto vastusti ankarasti. Oli soitettu Ongudaista ja varoitettu. Vaativat rekisteröntiä ym. samaa kaavaa. Vihollinen ei keksi enää uutta. Kuitenkin seurakunnan lupa leirin pitoon oli. Meidän käytäntönä on, että alaikäisten lasten vanhempien allekirjoitus riittää ja lapsi saa olla leirillä lain mukaan. Ryhmän vastaanotto oli paikallisin seremonioin. Topsuur on paikallinen kaksikielinen kitara ja kurkkulaulu olivat juhlamusiikkina sekä tarjoiluna leipä suola ja hapan hevosen maito. Siitä vaan nauttimaan jokainen osansa. Alueella asui aikoinaan telengit-kansa, joka pystyi puolustamaan aluettaan mm. Tsingis-kaanilta ja venäläisiltä. Miehet olivat kaksimetrisiä ja sinisilmäisiä. Voimakas kansa. Legendan mukaan (Eshua) Ershunu -sankari tuli puolustamaan taivaasta vihollisia vastaan. Samalla puhdisti kansasta ja karjasta huonot surmaamalla. Silloin kansa vangitsi ja pisti hänet hautaan ja irroitti lapaluut. Kun vihollinen taas tuli heitettiin lapaluut hautaan ja Ershunu virkosi ja voitti vihollisen ja meni takaisin taivaaseen. Nyt odotetaan sankarin paluuta koska hän sanoi tulevansa takaisin. Kansalla ei ollut kirjoitettua kieltä, joten Raamatun mukainen kertomus Jeesuksesta on voinut muuttua sukupolvien aikana. Vastaavasti muut Raamatun kertomukset, kuten vedenpaisumus on olemassa legendoissa. Paikallinen srk on saanut kokea voimakasta vastusta menneinä vuosina. 90-luvulla oli herätystä ja nyt vainoa. Eka päivänä 80 lasta toka 70 lopulta hieman alle. Ekalta leiriltä Ongudaista saimme vahvistusta työväkeen ja siksi homma alkoi toimia paikallisten opetellessa. Vaativat ja vaikeat olosuhteet varsinkin ulkokeittiön osalta olivat ponnistus kaikilta. Päivällä vaivasi helle ja yöllä kylmyys. Eka leiri-illan juhlan loputtua alkoi ankara raesade. Isoja rakeita tuli voimalla avonaisesta ail-kattoaukosta. Paikallisia se ei haitannut.Ylistyslaulu nousi ukkosen jyrinästä huolimatta. Eka päivän aamulla erään perheen juoppo poika tuli riehumaan ja rikkoi perheen auton ikkunoita ja potki pelteja kasaan. Tilanne oli varsin uhkaava, koska lapsia oli paikalla. Poika rauhoittui, kun miliisi haki hänet pois. Tilanne varjosti leirin alkua, mutta se myös kuvaa mikä taistelu henkivalloissa on alueella. Uskoviin poika ei käynyt kiinni. Lisäksi alue oli juoppojen suosima yöaikaan, mistä johtui paikalla yöpyvien lyhyet yöunet. Lapsia moiset asiat eivät haitanneet. On ihmeellistä seurata, kuinka he alkavat elää täysillä leirielämää alkukankeuden mentyä. Ehkä se oli myös ohjaajien osana. Pyhä Henki toimii tavalla, mikä näkyy oppituntien aikana, kun Jumalan sana ja laulut saavat koskettaa. Lasten olemus vapautuu ja ilo valtaa. Yksi raamatun opettajista näki näyn, missä oli kalastajan verkossa lapsia ja toisia jotka olivat vapaana. Kun leiri toimii, niin loputkin lapset vapautuvat. Aikaisemmin en ole nähnyt, kun aamulla paikalle tuotiin lammas ja iltapäivällä veljet teurastivat sen ja illalla se syötiin. Näin se toimii Siperiassa. Ja se oli ääneti koko päivän...´´ ei Hän suutansa avannut ``-kirjoitettu on uhrilampaastamme Jeesuksesta. KOSAKATS: KOLMAS ASKEL Ajo 250 km Kosakats kylään 50 km Mongolian luoteiskulmasta korkeus 2100 m. Mahtavat maisemat ja lumihuippuiset vuoret. Siellä näkyy Tuvan vuoret idässä ja lännessä Kashakstan ja etelässä Kiina. Leiripaikkana rukoushuone ja teltta, joka toimi ruokalana ja luokkana.Lapsia 60. Isojen ryhmän raamattutunnilla Pyhä Henki laskeutuu voimalla. Osa nuorista kyynelehtii ja osa sanoo Pyhä Henki tuli. Toivomuksena, ettei se vain poistuisi. Jumala toimi voimakkaasti leirin aikana. Lapset olivat rauhallisia ja kuuntelivat tarkkaan ja tekivät kysymyksiä. Eivät malttaneet poistua tunnilta. Kuka loi Jumalan jne. Altain kansa uskoo Jumalaan - kuitenkin Hän on heille tuntematon. On rukoiltava Jumalaa ja uhrattava. Monia eläinten uhrauspaikkoja löytyy läheltä kyliä. Taustalla oleva shamanismi on voimakkaana. Lapset olivat innokkaita rukoilemaan. Itikat olivat runsaana kiusanamme. Lapset rukoilivat ja itikat vähenivät. Oppitunnin alussa sanat - rukoillaan. Oli sitten askartelut tai terveyskasvatus tai urheilu tai uinti ja tunnin loputtua. Avoimia Jumalaa janoavia lapsia. Heti toka päivänä yksi isojen ryhmän poika teki parannuksen. Kulki ensin alakuloisena pitkin päivää. Pyhä Henki teki työtä sydämessä. Päivän lopussa monet lapset eivät malttaneet heti poistua kotiin. Odotan herätyksen tulen syttyvän täältä. Alue on kuivaa hiekkamaata ja pölyä on jokapaikassa. Urheilusta tullessa olivat kaikki valkoisen pölyn peitossa. Muuta mukavaa leiriarkea oli, kun kaksi kännykkää putosi ulkovessaan. Omakohtainen kokemus oli 12-vuotias poika keskiryhmästä ,missä soitin kitaralla lastenlauluja. Pojan nimi on Karu - se on altaiksi rakastettu. Uimaan mennessä ryhmän kanssa lapset lauloivat lauluja auton lavalla istuessamme. Huomasin kun poika istui vieressäni ja painautui kylkeäni vasten. Kun leiri loppui, Karu tuli ulkona tervehtimään. Halasin ja toivotin Jumalan siunausta. Samassa hän alkoi itkeä olkaani vasten. Hetken jälkeen hän käänsi kasvonsa pois ja lähti kotiin päin. Ymmärsin, että hän ei halunnut näyttää kyyneleitään. Se kuuluu paikalliseen kulttuuriin. Ei näytetä tunteita. Eräs ohjaajistamme kertoi, että altailainen tapa on, ettei sanota toiselle - rakastan sinua. Esimerkiksi isä ei sano sellaista lapsilleen. Uskoon tultuaan tämä ohjaaja käydessään kotonaan tervehtimässä vanhempiaan sanoi aina rakastan heitä ja Jumala rakastaa teitä. Kesti 10 vuotta ja isä tuli uskoon 70 vuotiaana. Nyt 72 vuotiaana hän ensikerran sanoi lapsilleen että rakastan teitä. MAANANTAI paluu 12 tuntia Gorno Altaihin ja ajoa 550 km laskeutuminen laaksoon missä odotti 40 asteen helle. Ongudain kohdalla hajosi auton tuulettajan siivapyörä. Soitto pastorille joka toi uuden hintaan 350 ruplaa ( 8 euroa). Herra näkee kaiken. Srk jatkaa vielä itse internaattikoulun 80 lapsen ja kahden muun leirin kanssa. Aktiivista joukkoa. Työtä vetää pastorin vaimo Sinaru. Tuli palaa sydamessa oman kansan puolesta. Elokuussa vielä jatkamme Burjatiassa, Tsitan alueella ja lopuksi ne kaksi ylimääräistä leiriä Novosibirskin alueella. Jumalan uskollisuus on suoja ja kilpi. Kiitos esirukouksista. Siunaavin terveisin Kari
|
||