|
|
||
|
|
Rakennushankkeen aloitusSunnuntaina 5.10. Klo 11 Salon helluntaiherätys ry:n virallisessa kokouksessa tehtiin rakentamispäätös ja rakennuslupa on tarkoitus saada vielä vuoden 2008 puolella. Seurakuntamme on edennyt rukoushuoneen sivuosaa koskevissa suunnitelmissa siihen vaiheeseen, että on aika siirtyä eteenpäin. Tarvitsemme kaikkien seurakuntalaisten osallistumista, esirukouksia ja ponnisteluja jotka tähtäävät siihen, etta saamme tulevaisuudessa ajanmukaisen, toimivan ja monipuolisen rakennuksen pääsalin viereen. Vanha lisäosa puretaan ja sen kohdalle rakennetaan uudet tilat. Työmme on yhteinen ja siksi tarvitsemme yhteisen päätöksen. Erityisesti tarvitsemme siunausta ja viisautta ylhäältä, meidän Herraltamme. Hänen avullaan kykenemme suoriutumaan suuresta haasteesta. Rakennuspiirustusten mukainen ratkaisu tuo meille mahdollisuuden tehdä Jumalan valtakunnan työtä siihen asti kunnes Hän tulee. "Tehkää aina innokaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan".
Rakennusrahasto: 207120 150181 viite:110
|
||