Pääsiäinen on uuden elämän juhla

 

Ohridin kaupungin lähellä, Kaneon nimellä sijaitsee vanha ja pieni bysanttilaisajan kirkko. Lähellä kirkkoa, aivan järven rannalla on yli sata vuotta sitten kuolleen miehen hauta. Hautaristi on rapistunut ja paasi on murtunut ja sammaloitunut. Haudan vieressä kasvaa kirsikkapuu. Sen kanto versoo joka kevät uusia oksia. 

Kirsikkapuu kukkii huhtikuussa. Pääsiäisen aikoihin se on usein täydessä väriloistossa. Vaaleanpunainen kirsikkapuu on täynnä keväistä elämää ja tuoksua.

Kauempaa katsottuna näkymä herättää paljon ajatuksia. Kuolemasta kertovan haudan vierestä puhkeaa uusi elämä täyteen loistoonsa.

 

Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman tapahtumapaikalta oli lyhyt matka puutarhahaudalle. Suurimmasta kärsimyksen ja tuskan näyttämöltä on vain pieni matka ylösnousemusaamun riemuun ja iloon. Kaneon niemen hautaristi ja kukassa oleva kirsikkapuu sijaitsevat aivan lähellä toisiaan. Ihmisen murheen, tuskan, sairauden ja kärsimyksen keskeltä on ajallisesti lyhyt matka suurimman avun ja siunauksen hetkeen.

 

Jeesuksen ylösnousemuksen todellisuus antaa pohjan ja perustuksen ihmisen arkiseen elämään. Ilman Jeesuksen ylösnousemusta kaikki on turhaa ja ilman merkitystä. Paavali kirjoitti: ”Ellei kuolleita herätetä eloon, niin syödään ja juodaan, huomenna kuollaan”. Hänen ylösnousemuksensa antaa meille vakuuden turvallisesta ja todellisesta tulevaisuudesta.

 

”Tyhjä” on yleensä kielteinen ilmaisu. Pääsiäisaamuna ”tyhjä” oli kuitenkin myönteinen toteamus. Jeesuksen hauta oli tyhjä. ”Hänen herätettiin kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu”.

 

Emmauksen kylään kulkevat, kaksi opetuslasta olivat hyvin murheellisia. Heidän uskonsa oli päättynyt pitkäperjantain tapahtumiin. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta oli saattanut heidät hämmennyksiin. Luukas kirjoittaa evankeliumissaan: ”Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan”. Pääsiäisaamun sanoma tuo meille toivon ja turvan.  Jeesus haluaa liittyä seuraamme ja kulkea kanssamme.

                                                                                                               

Eero Ketola