Salon helluntaiseurakunnan lähetystyön historiaa
SALOSTA MAAILMAN ÄÄRIIN
Salon helluntaiseurakunnan, silloisen Betania seurakunnan, perustamistilaisuus oli 10. heinäkuuta 1927. Mantsuriasta palannut ja siellä Pyhällä Hengellä täyttynyt Nikolai Pöysti päätti tilaisuuden seuraavilla sanoilla: ”Rukoilkaa ja työskennelkää myös ulkolähetyksen hyväksi ja sen puolesta”. Lähetystyö oli tärkeässä asemassa maailmanlaajuisessa helluntailiikkeessä sen alusta lähtien. Lähetystyö oli eräässä mielessä synnyttämässä koko herätyksen. Helluntaiherätys ja lähetystyö kuuluvat erottamattomasti yhteen.
INTIAAN JA ISRAELIIN
Betania –seurakunnan saarnaaja Sakari Aho lähti perheineen vuonna 1951 lähetystyöhön Intiaan. Tämä lisäsi entisestään seurakuntalaisten lähetysrakkautta. Ennen Ahojen lähtöä seurakunta oli osallistunut rukoilleen ja taloudellisesti Kiinassa tehtävään lähetystyöhön. Oman saarnaajan lähtö antoi lähetystyölle uudenlaiset kasvot.
Vuonna 1955 Helmi Laurila lähti Salosta lähetystyöhön Israeliin. Myös Nea Laaksonen toimi 1985 – 1988 seurakunnan lähettämänä Israelissa. Nea toimi aluksi sairaanhoitajana Jerusalemissa, Bicur – Holimin sairaalassa ja myöhemmin Hadassan sairaalassa.
ETIOPIAAN
Seurakunnan evankelistana toiminut sairaanhoitaja Meeri Relavuo pääsi lähtemään Etiopiaan heinäkuussa 1961.Holetassa Meeri toimi evankelistana ja sairaanhoitajana. Toinen työkausi keskeytyi sairauden takia. Hän palasi kotimaahansa 1969. Mellese, innokas etiopialaisjulistaja sai vuosia taloudellista tukea Salosta.
Meeri kirjoitti ahkerasti kirjeitä kotiseurakunnalleen. ”Addis Abeba. 14.12.1961. Kiitos teille, rakkaat ystävät, siellä kotiseurakunnassa rukouksistanne ja uhrauksistanne tämän työn hyväksi. Herra on kerran jokaiselle maksava hänen tekojensa mukaan. Olin yllättynyt siitä joulurahasta, jonka lähetitte. En osannut sitä odottaa. Suokoon Herra, että myöskin tämä lahja palvelisi Hänen asiaansa. Niin kuin varmaan aikaisemmin kirjoitinkin, että oma joulumme on täällä vain sellainen hiljainen aattohetki. Etiopiassa joulu on vasta tammikuun 7 päivä. Pyhäkouluissa ja kouluissa on tietysti joulu jo vähän aikaisemmin, kuin etiopialaisten ”oikea” joulu. Muuten ei ehtisi kaikkiin paikkoihin, kun juhla pitää olla niin monessa paikassa. Meillä on koulu aattoon asti ja toisena joulupäivänä on taas koulupäivä. Sunnuntaina olemme kuitenkin ahkerasti kokouksissa Volmarassa ja sen ympäristössä. Viime sunnuntaina pidin yksin pyhäkoulua, kun sisar Anna Liisa oli sairas. Lapsia oli yli 50, mikä on paljon siellä maaseudulla. Ette usko, kuinka tarkasti nämä lapset kuuntelivat, vaikka piti puhua tulkin kautta. He laulavat myös kovasti, vaikka kyllä kovin moniäänisesti. Volmaran lapset kyllä tietävät paljon Jeesuksesta ja taivaan tiestä, mutta vain muutamat ovat Jeesuksen omia”
Klinikka jäi uusien lähettien vastuulle
Meeri Relavuon ensimmäisenä työkautena seurakunta tuki myös Aune Takkista. Aune kirjoitti. ” Volmara 15.1.1961 Olemme jo kaksi kuukautta olleet kielikoulussa Meeri-siskon kanssa, parhaillaan me olemme joululomalla. Suunnittelimme jo, että jos emme enää loman jälkeen menisikään kouluun, kun ei mitenkään joutaisi siellä olemaan. Anni-sisko tuosta pian lähtee pienelle virkistymislomalle ja sen jälkeen uudelle lähetysasemalle Abbaihin. Sitten tämä klinikka jää kokonaan meidän hoitoomme. Kyllä meillä nytkin on potilaita riittänyt aivan tarpeeksi, Anni kun on niin usein poissa kotoa”.
Lähetystyöhön Etiopiassa liittyi paljon ennalta arvaamatonta.
Karkotusuhan alla
Meeri pyysi erityistä rukoustukea. ” Holetta 30.3.1968 Saimme eilen kuulla, että koko kaupungin työ yritetään sulkea. Tällä tarkoitetaan meidän rukoushuonettamme. Tilanne on hyvin vakava. Vieraileva veljemme Bergsten ei missään tapauksessa saa pitää raamattuviikkoa. Emme tiedä voidaanko edes tavallisia kokouksia jatkaa. Rukoilkaa ystävät, vaikka saadessanne tämän kirjeen voivat ovet jo olla kiinni kaupungissa. Meillä ei vielä ole asetettu rajoituksia, mutta emme koskaan tiedä mitä tulee tapahtuman. Karkotusmääräys voi tulla milloin vain. Toivomme vain, että saisimme lähtöön aikaa enemmän kuin 24 tuntia. Emme voi muuta kuin rukoilla ja pyytää Herralta nöyrää mieltä, että voisimme palvella näitä ihmisiä. Sydäntä särkee se vääryys, mitä he lähetykselle osoittavat. Pyytäkää meille kaikille läheteille paljon armoa, että ymmärtäisimme käyttäytyä Herran tahdon mukaan kaikissa tilanteissa. Tällaiset ovat terveisemme tällä kertaa Etiopiasta. Uskomme itsemme ja toinen toisemme samoin kuin teidät kaikki rakkaat ystävät siellä kotona, Herran ja Hänen armonsa sanan haltuun”.
Vallankumous päätti lähettien työn
Kesällä 1970 siunattiin Etiopian Eritreaan Suomessa avioitunut Meeri Virtanen (ent. Relavuo) miehensä Paavo Virtasen kanssa. Heidän menestyksellinen työkautensa päättyi vallankumouksen melskeisiin vuonna 1974. Asmaraan jäi elinvoimainen, noin 120 -jäsenen seurakunta. Salon seurakunta kannatti paikallista sananjulistajaa ja taloudellista tukea lähetettiin Asmaraan ainakin vuoteen 1998 saakka.
Seurakunnassa yli tuhat jäsentä
Vuonna 1994 Meeri ja Paavali vierailivat Eritreassa. Meeri kirjoitti matkastaan Seurakuntasanomiin. ”Laskeuduimme aurinkoiselle Asmaran kentälle. Olimme täältä lähteneet pois sodan jaloista lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Mikähän täällä nyt odottaisi, oli kysymys mielessämme? Pian saimme huomata, että olimme tulleet kotiin. Tuntui siltä, kuin olisimme olleet poissa vain hetkisen. Kaikki oli niin kuin ennenkin. Samoja ihmisiä tuli kadulla vastaamme, eivätkä he olleet miksikään muuttuneet. Iloisina he kyselivät, olimmeko palanneet ja jäisimmekö nyt sinne? Mutta kaikkein eniten odotimme seurakunnan näkemistä. Meille oli kerrottu, että heitä voisi olla jopa viisisataa. Kukaan ei tiennyt tarkalleen. Heitä oli Asmarassa jo yli 1200. Se oli meille suuri yllätys. Seurakunnan tiloissa kokoontui noin 1500 ihmistä sunnuntaisin, tosin kahdessa osassa, koska tiloihin mahtui vain noin 750 henkilöä kerrallaan. Rakennus on entinen Ranskan suurlähetystö, joka oli toiminut monta vuotta suomalaisena kouluna Asmarassa. Nyt se oli ollut jo viisi vuotta yksinoman seurakunnan käytössä. Se ystävällisyys ja rakkaus, jolla meidät otettiin vastaan seurakunnassa oli yllättävää. Emme osanneet ajatella, että vielä näin monien vuosien jälkeen meitä niin lämpimästi muisteltiin. Suomalainen koulu nautti suurta kunnioitusta Asmarassa. Sen saimme heti huomata. Yli 2000 oppilasta ja 50 opettajaa siellä ahertavat päivittäin kahdessa vuorossa. Koulun rehtorina toimii veljemme Kahsai Adhanom, joka ensimmäisten joukossa tuli mukaan lähetyksemme työhön”.
Etiopia oli lähellä salolaisten sydäntä. Kätilö Pirjo Mustonen toimi seurakunnan osakannatuksella Etiopiassa 1976 - 1978. Välillä hän toimi Zairessa, Lemeran sairaalassa. Sairaalassa syntyi lähes 2000 vauvaa vuosittain. Synnytysosastolla oli Pirjon lisäksi kaksi paikallista kätilöä. ” Siellä oloaikanani tapahtui, että menetettiin sekä äiti, että lapsi, koska synnyttäjä tuli liian myöhään sairaalaan. Pidimme juhlallisen kokouksen paikallisten heimojohtajien kanssa ja velvoitettiin kaikki synnyttäjät sakon uhalla sairaalaan”, kertoi Pirjo Mustonen.
Pirjo palasi uudelleen Etiopiaan vuosiksi 1982 – 1988.
ESPANJA
Mirjam Huotari toimi seurakunnan tukemana muslimityössä 1998 – 2000 Etelä - Espanjassa. Mirjam kirjoitti tervehdyksessään 1999 työn laajuudesta. Kesän aikana nuoret jakoivat Euroopasta Afrikkaan ja päinvastoin matkaaville siirtotyöläisille noin neljännesmiljoona evankelioivaa materiaalipakettia.
TANSANIA
Linnea ja Teuvo Kopra olivat lähetystyössä Tansaniassa vuosina 1996 – 2002. Työn painopiste oli raamattukoulutus maaseudun saarnaajille ja evankelistoille. Linnea ja Teuvo kirjoittivat Seurakuntasanomaan kesällä 1997: ”Täällä Tansaniassa on ollut hyvin kuivaa. Monin paikoin on ollut suuria vesiongelmia. Ihmiset ja eläimet ovat kärsineet kuivuudesta, sillä joillakin alueilla ei ole satanut kokonaiseen vuoteen. Ruuan hinta on noussut, ja vettä on haettu hyvinkin kaukaa, joskus sen haku kestää monta tuntia. Rukouksiin on vastattu. Nyt on vettäkin saatu. Nykyään saarnaan swahiliksi. Se ei ole helppoa, mutta olen kuitenkin saanut kuulijat ymmärtämään puhettani. Saarnojen valmistus swahiliksi on iso työ, mutta kuitenkin olen iloinen, että saan olla tässä tehtävässä, johon Jumala on minut kutsunut. Saan julistaa Sanaa Hänen työtovereilleen. Evankelistat ja saarnaajat sitten menevät omille kylilleen ja siellä julistavat tätä ilosanomaa. Näin evankeliumin sanoma leviää, ja ihmisiä tulee uskoon. Seurakunnat kasvavat ja uusia perustetaan. Työ Herrassa ei ole turha. Ette ole uhranneet ja rukoilleet turhaan, vaan työllänne on palkka. Se odottaa kerran perillä”.
”Puskapappi” –koulutus on Tansaniassa ollut hyvin menestyksellistä. Työ jatkuu, vaikka Koprat ovat asettuneet kotimaahan.
BOLIVIA
Eeva ja Juhani Huotari kirjoittivat Sucresta 4.11. 2006: ” Hyvät veljet ja sisaret! Viimeksi kun kirjoitin, olimme Camirissa ja lähdössä kohden Argentiinaa. Olimme käyneet läpi ikävän vaiheen, kun meidät ryöstettiin aseellisesti, kun olimme tulleet Cochabambasta 550 kilometriä ja pysähdyimme ottamaan välipalaa asutulla seudulla lähellä Santa Cruzia. Kun suljen silmäni näen usein vieläkin ryöstäjän ase kädessään uhkaillen. Lapset ja Eeva ovat ihmeellisen hyvin selvinneet kokemuksesta, mutta tietyn trauman asia aina jättää. Kiitämme Herraa siitä, että Hän herätti esirukoilijoita ympäri maailmaa hetkellä jolloin ryöstäjät olisivat voineet pahoinpidellä tai tappaa meidät. Juuri silloin tuli auto vastakkaisesta suunnasta ja jäimme tulevan auton toiselle puolelle, kun taas ryöstäjät jäivät toiselle puolelle. Lienee meillä ollut aikaa reilut 20 sekuntia toimia. Mutta Herra antoi viisauden ja lapset, sekä Eeva nousivat valtavan nopeasti autoon kanssani. Autokin lähti käyntiin ja Jumala oli vaikuttanut ryöstäjiin. He eivät saaneet autoa käyntiin huolimatta useista, epäonnistuneista starttausyrityksistä (kiitos Herralle, että autossamme on varkaudenestolaite).
Ryöstäjät olivat jättäneet avaimet virtalukkoon. Pakoajo oli todellinen pätkä elokuvasta, kun ryöstäjät lähtivät perään. Mutta sekin on kiitosaihe, että olemme suomalaisia ja meillä on ”yleismaailmallinen ” ote ohjauspyörään ja kaasupolkimeen. Rosvot jäivät jälkeen heti ensimmäisessä kurvissa, johon lienemme saapuneet lähes 140 km/t lasissa. Nopea jarrutus ja kurvissa hana lautaan uudestaan. Sellaista kyytiä eivät olleet tottuneet rosvot ajamaan. Ihmettelen vieläkin, miten automme pysyi kuin liimalla kiinni tiessä, eikä alkanut luisua, ei kahden pyörän luistoa eikä neljän pyörän luistoa. Herra oli totisesti matkassamme! Ei siinä enää kahvia tarvittu, herätys oli niin perusteellinen. Ajoimme kuin heikkopäiset aina Camiriin asti.”
Eeva ja Juhani Huotarin toimiessa Boliviassa 1984 – 1994 rukoustuen lisäksi Salon helluntaiseurakunta tuki Huotarien työtä ajoittain taloudellisesti helpottaen varsinaisten kannattajaseurakuntien taakkaa. Vuonna 1997 seurakunta siunasi Juhanin lähetysjärjestö Stefanuksen työhön.
Seurakunnan lähettäminä Eeva ja Juhani Huotari olivat Boliviassa 2003 - 2007. Juhanin toimenkuva Boliviassa ja Etelä-Amerikassa sisälsi kansainväliseen lähetystyöhön kouluttamista, seminaareja ja lähetyskongresseja sekä seurakuntavierailuja. Juhanin työkautena perustettiin Bolivian seurakuntien yhteinen lähetystoimikunta edistämään lähetystyöntekijöiden kouluttamista ja seurakuntien lähetystietouden lisäämistä.
VENÄJÄ
Helmikuussa 1981 Meeri Virtanen puhui profeetallisen, haastavan ja mieliin jääneen puheen. Se kannusti rukousristiretkeen Neuvostoliittoon. Silloin ei vielä osattu aavistaa millaisia muutoksia idässä tulisi tapahtumaan.
Salo sai nimikkokohteekseen Alma Atan (nyk. Astana) Kazakstanissa. Vuosien rukouksen jälkeen ensimmäinen salolaisryhmä matkasi sinne 1990. Idän työn yhdyshenkilöksi nimettiin Tapio Peltoniemi. Hän ohjasi ja suunnitteli 1990 – 1993 useita nuorten aktiomatkoja Kazakstaniin.
Jumala puhui Pekka Mustoselle jo 1980- luvun lopulla lähetystyöstä Neuvosto- Karjalassa. Ajatus tuntui tuolloin melko oudolta. Vuonna 1989 saarnaaja Hannu Puustelli toi yllättäen profeetallisen sanoman Pekalle. ”Enkeli seisoo rautaportin vieressä ja tähyilee ylös. Hän odottaa milloin hän saa käskyn avata rautaportin? Sinut on valittu tätä työtä varten. Tämä työ on sinulle”. Pekka ja Milja ymmärsivät heti, että kysymyksessä on Venäjän ja Karjalan työ. Mustosten aloittama työ laajeni nopeasti. Maaliskuussa 1991 Petroskoin evankelisen baptistiseurakunnan kanssa solmittiin aiesopimus. Sopimus oli hyvin tärkeä sillä sen perusteella saatiin toimittaa apua yli rajan.
Venäjällä tehtävän evankelioimisyön alusta lähtien Pekka Mustonen otti ensiksi yhteyttä kaupungin johtajaan. Hän esitteli itsensä ja työnsä. Myöhemmin tämä osoittautui ratkaisevan tärkeäksi työn kehityksen kannalta.
Salon seurakunnan nimikkokohteeksi tuli Laatokan rannalla sijaitseva Pitkäranta. Tämän työn yhdyshenkilönä toimi vuodesta 1991 lähtien Mauri Hoikkala. Koko Karjalan työn koordinaattorina toimi Pekka Mustonen. Mauri luovutti Pitkärannan työn paikallisille uskoville elokuussa 1995. Siinä vaiheessa seurakunnassa oli noin 120 jäsentä.
Autot lastattiin Raamatuilla
Jo vuoden 1991 lopussa Neuvosto – Karjalassa, nykyisessä Venäjän- Karjalassa oli suomalaisten työn kautta perustettu kymmenen seurakuntaa ja yli viidelläkymmenellä paikkakunnalla tehtiin säännöllistä työtä. Raamattuja ja Uusia testamentteja toimitettiin joulukuuhun 1991 mennessä yhteensä 180 000 kappaletta. Näistä 120 000 tuli merikontissa Yhdysvalloista asti. Osa kirjoista jaettiin opetusministeriön käyttöön. Raamattujen lisäksi muun muassa Karjalan lastenkoteihin toimitettiin suuria määriä avustustavaroita. Rajan saattoi ylittää yhtaikaa neljä avustusrekkaa.
Pekka kertoi liikuttuneena kuinka 40 000 Raamattua kuljettava kuorma auto sai Petroskoissa saattajakseen poliisiauton jonka katolla vilkkuivat hätävalot.
- Sireenit soivat ja hätävalot vilkkuvat. Näin tuodaan elämän sanaa ihmisille jotka eivät ole saaneet lukea Raamattua seitsemäänkymmeneen vuoteen, ajatteli Pekka auton etupenkillä.
Jumala antoi rukouksessa Pekalle lupauksen, että kaikkiin Karjalan kaupunkeihin tulisi seurakunta. Jumala on pitänyt lupauksensa. Kaikissa Karjalan kaupungeissa on nyt seurakunta. Parhaimmillaan noin 60 helluntaiseurakuntaa osallistui Karjalan työhön. Kesäkuukausina jopa tuhat nuorta toimi Karjalassa evankeliumia julistaen ja sosiaalisessa työssä auttaen.
Vuonna 1995 Pekka suunnitteli ”Kymmenen kaupungin mission”. Tuhannen hengen teltassa pidettiin evankelioimistilaisuuksia Vologdan -läänissä, ”Vanhan Venäjän alueella”.
Vuonna 1996 jo eläkkeellä oleva Pekka sai rukouksessa Karjalan lapset sydämelleen. Pekka sai ”autonkuljettajakseen” Kari Halosen. Heidän yhteinen matkansa Karjalaan oli evankelioivien lastenleirien alku.
Pekka Mustosen ja hänen työtovereittensa Karjalan työn alkuvaiheista on kirjoitettu kirja ”Evakkopojan juoksu”. Suurin osa kirjasta saadusta tuotosta on käytetty Venäjällä toimivien lapsityöntekijöiden koulutukseen ja evankelioivien lastenleirien tukemiseen.
Burjatiaan asti
Karjalan työ on edennyt kohti itää. Tverin Karjalan lisäksi seurakunnan työ ulottuu kauas Siperian kaakkoisosassa sijaitsevaan, Venäjälle kuuluvaan Burjatiaan.
Jo 1990 -luvun alusta Karjalan työssä mukana ollut Kari Halonen on nyt kokoaikaisesti lähetystyössä. Projektihankkeeseen kuuluvat evankelioivat lastenleirit ja lapsityöntekijöiden koulutus. Koulutuksen päämääränä on uusien lapsityöntekijöiden varustaminen lapsi- ja nuorisotyöhön saavuttamattomien ja vähemmistökansojen keskuuteen Siperian alueella. Kesällä 2007 Burjatiassa järjestettiin 15 lasten kesäleiriä.
Seurakunnassa toimiva Idäntyön ja lähetyspiiri kokoontuu säännöllisesti rukoilemaan lähetystyön puolesta. Kuukauden kolmas sunnuntai on erityinen lähetyspäivä. Silloin rukoushuoneella keskitytään lähetysaiheiseen julistukseen ja tiedottamiseen.
Lähetystyö, niin kuin koko seurakunnan työ, on riippuvainen vapaaehtoisesta, taloudellisesta tuesta. Kymmenet seurakuntalaiset ovat vuosien aikana vierailleet Karjalassa avustus- ja evankeliointimatkoilla.
Nuoret ovat tehneet aktiomatkoja Karjalaan, Espanjaan, Ranskaan ja Boliviaan. Useat seurakuntalaiset ovat toimineet lyhytaikaisissa lähetystehtävissä. Pitkän päivätyön uusien lähetystyöntekijöiden kouluttamisessa teki Lea Harju. Hän oli englannin- ja suomen opettajana Larsmon lähetyskodissa vuosina 1977 – 2002.
Seurakunta on vuosikymmenien aikana tukenut taloudellisesti kristillisiä IBRA ja Hyvän Sanoman Radiota. Nyt taloudellista tukea annetaan säännöllisesti Avainmedian kautta tehtävään muslimityöhön.
Fidan Lähetystori aloitti työnsä Salossa 1988. Lähetystorin ilmapiiri on kaikissa tasoissa lähetystyöhön innoittava ja siitä tiedottava. Seurakuntalaisten talkootyön Fida korvaa tukemalla taloudellisesti seurakunnan lähetystyötä. Nykyisin lähetystorin myymälänhoitajana on Kai Kuutti.
