Virvoittava vaikutus

21.10.2020

Teksti ja kuva: Eero Ketola

Kristitty tarvitsee sisäistä, hengellistä piristystä ja virvoitusta. Apostolien teoissa kerrotaan runsaasti seurakunnan mielenkiintoisesta elämästä. Eräässä yhteydessä on maininta, kuinka seurakunta "lisääntyi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta". Toiminnalliset uudistukset, uudet ideat ja työn arvioiminen on tärkeää. Ne eivät kuitenkaan voi itsessään tuoda seurakunnalle kasvua ja kehitystä. Kehittyminen ja kasvaminen voi tapahtua vain Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta. Uudistus ei pääasiallisesti ole toiminnallinen tai uuden etsimistä tai havaitsemista. Uudistus tapahtuu silloin kun Jumalan Henki koskettaa sisintämme. Uudistuminen merkitsee sitä, että seurakunta tuo esille selkeän sanoman Kristuksesta, joka antaa synnit anteeksi ja lahjoittaa jokaiselle omalleen uuden, sisäisen elämän. Uudistus tuo tullessaan sisältä nousevan, elävän ja tuoreen rakkauden Jeesusta ja Hänen seurakuntaansa kohtaan. Oikea uudistus tekee kristitystä voimakkaan, lempeän ja kaikkia ihmisiä rakastavan. Seurakunta lisääntyy Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta. Lisääntyminen tarkoittaa lukumääräistä kasvua ja myös yksilön uskon elämän kasvua sekä voimistumista. Toivon, että yhteinen rukousaiheemme on: Herra lähetä virvoituksen aika jokaisen seurakuntalaisen elämään. Kaikki seurakunnan monipuolinen työ tarvitsee siunauksen ylhäältä. Päämäärämme on, että kaikki saisivat kuulla evankeliumin ja tulisivat uskoon. Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille kuinka makedonialaiset kristityt ylistivät Jumalaa, siitä että korinttilaiset olivat alistuvasti tunnustautuneet Kristuksen evankeliumiin. Myöhemmin Paavali kirjoittaa Kristuksen evankeliumin julistamisesta. Tunnustautuminen evankeliumiin ja evankeliumin julistaminen. Seurakunnan elämä ja toiminta perustuu evankeliumiin. Kaikki työ on kallisarvoista ja teemme sen niin kuin Herralle. Meillä on kaikilla mahdollisuus tunnustautua evankeliumiin ja sanoittakin viedä totuutta eteenpäin. Saamme kaikki myös rukoilla, että julistusvastuussa olevat suoriutuisivat tehtävästään ja koko seurakunta saisi yllensä tuoreen, Jumalan Hengen voitelun.