Ester kutsui Hatakin

23.06.2020

Teksti: Eero Ketola. Kuva: Eero Ketola

Useimmat meistä muistavat kuinka kuningatar Ester pelasti koko juutalaisen kansan. Hän ei kuitenkaan voinut tehdä sitä yksin. Hän tarvitsi suureen työhön ystäviään. Heistä tulee ensiksi mieleen Mordokai.

Ester oli jo aikaisemmin saapunut hoviin. Hän oli siellä juuri oikeaan aikaan. Esterin kauneus oli eräs ratkaiseva tekijä.

Mordokai oli aktiivinen, rukoileva ja oman kansansa parasta etsivä mies. Hän ei kuitenkaan aina ollut rukoilemassa. Toisinaan hän istuskeli kuninkaan portissa. Siellä hän kuuli salaliitosta kuningasta vastaan. Mordokai paljasti murhayrityksen. Tämä nosti hänet myöhemmin huomattavaan asemaan valtakunnassa.

Haamanin salaliitto oli pahempi kuin Ahaveroksen henkeä etsivät Bigtan ja Teres. Haaman halusi tappaa kaikki juutalaiset.

Esterin kirjaa ajatellessamme hovin loistosta erottuvat kaunis Ester, viisas Mordokai ja paha Haaman.

Muistammeko Hatakin? Hatak teki tärkeää ja korvaamatonta työtä. Hän hoiti tiedon välittämisen kuninkaan linnasta Esteriltä kaupungissa asuvan Mordokain välillä ja päinvastoin.

Ilman Hatakin toimintaa Ester ja Mordokai eivät olisi tienneet mitä on tapahtumassa. Ilman Hatakin osuutta koko juutalainen kansa olisi tuhoutunut.

Hatak oli korvaamaton lenkki Jumalan suunnitelmassa.

Niin olet Sinäkin. Voit auttaa lähimmäisiäsi. Hatak - huomaamaton, mutta korvaamaton..