Filippi, osa 3

21.04.2021

Paavali kirjoitti kirjeen filippiläisille Roomasta hänen ensimmäisen vankeutensa aikana noin vuonna 61 jKr. Vankeus oli itse asiassa kotiaresti, jossa sotilaat vartioivat häntä. Apostolien tekojen viimeisen luvun jakeessa 30 on kirjoittajan, lääkäri Luukkaan maininta: " Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat".

Filippiläiskirjeessä huokuu ilo, luottamus ja kiitos. Ilo mainitaan kirjeessä eri muodoissaan yhteensä 16 kerrtaa. Luvussa kaksi on yksi Paavalin kirjeiden kaunein kuvaus Jeesuksesta ja hänen mielenlaadustaan.

Luku 1. Jae 6

Jae 6 "Varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka".

Paavali oli varma siitä, että Jeesus tekee työtään vajavaisessa ja erehtyvässä ihmisessä. Hän on aloittanut hyvän työn. Kukaan ihminen ei voi aloittaa hyvää työtään meissä. Auttajana, neuvojana, rohkaisijana ja tukijana uskova voi olla ja hän tulee sellaisena aina olla. Mutta vain Jumala voi aloittaa meissä hyvän työn. Jeesus sanoi, että ihminen on sisimmästään paha. Tältä perustukselta ihminen ei voi itse aloittaa itsessään hyvää työtä.

Jumala suuressa rakkaudessaan ja armossaan kykenee aloittamaan meissä hyvän työn. Jumalan työ tapahtuu ennen kaikkea meissä. Jumalan valtakunnan työ on tärkeää ja siihen meidät kaikki on kutsuttu. Meidät kutsutaan olemaan lujat, innokkaat ja ahkerat Jumalan valtakunnan työssä. Mutta tämä kaikki on seurausta siitä, että Jumala on ensin aloittanut hyvän työnsä meissä. Tärkein Jumalan valtakunnan työmaa on meissä itsessämme. Sydämessämme, sisimmässämme tapahtuva työ ja kehittyminen etenee ja välillä hidastuu ja pysähtyykin. Mutta Jumala tekee työtään ja antaa meille siihen voimaa Pyhän Hengen kautta. Työ jatkuu ja edistyy.

Sisimmässämme Jumala on aloittanut hyvän työnsä. Jumalan aloittama työ on nimenomaan "hyvää työtä". Voi sanoa, että Jumalan työ meissä on erinomaista työtä.

Muutama vuosi sitten näin talon, jonka rakennustyö oli jäänyt kesken. Talosta puuttuivat ikkunat, pihalla kasvoi jo koivu- ja pajuvesoja. Pihalle oli jäänyt kottikärry ja lapio. Jumala ei jätä hyvää työtänsä kesken. Hän tekee meissä jokaisena päivänä työtään ja sisimmässämme oleva "työmuoto" päättyy, kun Herra Jeesus tulee takaisin ja ottaa meidät luoksensa. Paavali luotti varmasti, että näin tulee tapahtumaan Filippin uskovien elämässä.

Äskettäin näin talon, jonka rakentaminen oli jäänyt kesken. Pysähdyin ihailemaan taloa. Se oli rakennettu valmiiksi. Rakennus on alueen eräs kauneimmista rakennuksista. Kiinteistöllä oli uusi omistaja tai alkuperäinen omistaja oli ryhtynyt jälleen työhön. Työn jälki oli kaunista.

Elämässämme tuntuu tosinaan, että sydämessä tapahtuva työ on päättynyt tai keskeytynyt. Omistajamme, Jeesus on kuitenkin lähellä meitä. Hän jatkaa työtään meissä ja työstä tulee hyvää.