Helluntai jokaiseen päivään
Teksti ja kuva: Eero Ketola
Helluntaipäivä on Uudessa Testamentissa Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Samana päivänä syntyi seurakunta. Pietari puhui ja 3000 ihmistä tuli uskoon ja heidät kastettiin. Tämän lisäksi varmasti kaikki kuulijat joutuivat ajattelemaan asiaa. Useat varmasti myöhemmin tekivät ratkaisun Jeesuksen puoleen. Helluntaipäivä on 50 päivää pääsiäisestä ja kymmen päivää helatorstaista eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivästä. Vanhassa Testamentissa helluntai oli viikkojuhla, viljankorjuun päättymisjuhla tai leikkuujuhla. Juhla oli kiitosjuhla, joka kesti seitsemän päivää.
Uuden testamentin kirja, Apostolinen teot kertoo, seurakunnan varhaisen historian. Usein on myös sanottu, että Apostolien teot on itse asiassa "Pyhän Hengen teot". Kirjassa kerrotaan, kuinka Pyhä Henki vaikutti; evankeliumi levisi nopeasti laajoille alueille, ihmisiä parani sairauksista, tunnusmerkkejä ja ihmeitä tapahtui. Uskoon tulleet täyttyivät Pyhällä Hengellä samalla tavalla kuin opetuslapset Yläsalissa, Jerusalemissa.
Helluntaipäivänä Pietari julisti, että lupaus Pyhän Hengen lahjasta on annettu "teille ja teidän lapsillenne ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu".
Lupaus on voimassa! Herra kutsuu ihmisiä luoksensa. On arvioitu, että nyt maailmassa elää noin 800 miljoonaa ihmistä, jotka ovat täyttyneet Pyhällä Hengellä.
Apostoli Paavali kirjoittaa efesolaisille: " Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä". Jokaisella kristityllä on mahdollisuus kokea oma helluntaipäivä. Jokaisella on mahdollisuus uudelleen ja uudelleen täyttyä Hengellä.
Helluntaipäivänä syntyi seurakunta. Pyhä Henki asuu meissä. Hän antaa meille voimaa, armolahjoja, Hengen virkoja ja kasvattaa Hengen hedelmää. Jeesus sanoi: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
Helluntaipäivä innostaa meitä kertomaan kaikille ihmisille Jesuksesta. Pietarin helluntaisaarna oli Kristuskeskeinen. Niin tulisi olla meidänkin elämämme.