Herra oli Joosefin kanssa

16.09.2020

Teksti: Eero Ketola. Kuva: Eero Ketola

"Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö" Ensimmäinen Mooseksen kirja luku 37, jae 36

Kertomus Joosefista on yksi Raamatun pisimpiä henkilökuvauksia. Kadehtivat veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin. "Mutta Herra oli Joosefin kanssa" ilmaisu toistuu Joosefin uudessa ympäristössä useita kertoja. Joosefin saapuminen Egyptiin oli dramaattinen. Hänet myytiin orjaksi. Tämän lisäksi hän kohtasi voimakkaan kulttuurishokin. Joosef oli paimen. Hän huolehti isänsä lampaista. Hän oli oppinut liikkumaan paikasta toiseen. Hän asui teltassa. Hän eli arkeaan perheen ja sukunsa keskellä. Yhtäkkiä, kuivien arojen nuori mies Kanaanin maasta oli keskellä maailman kehittyneintä sivilisaatiota. Horisontissa kohosi pyramideja, asunnot olivat kauniita ja viihtyisiä. Ihmiset olivat kauniisti pukeutuneita ja sivistyneitä. Kaikki puhuivat Joosefille vierasta kieltä. Joosef näki ammattitaidon ja älykkyyden toiselle puolelle. Hän näki egyptiläisten hengellisen pimeyden ja heidän epäjumalansa, jotka vaikuttivat ihmisten kaikkeen elämään ja kuolemaan. "Mutta Herra oli Joosefin kanssa". Suurimman osan nuoruusvuosistaan Joosef oli orjana, vankeudessa tai niihin verrattavissa olevissa tilanteissa. Uudessa kotimaassaan, kaiken vieraan kulttuurin ja tapojen keskellä hän oli selviytyjä, joka välillisesti pelasti silloisen, tunnetun maailman kuolemasta nälkään. "Herra oli hänen kanssaan". Tämän päivän katkeroitumattomat selviytyjät ovat niitä, joista voidaan antaa tunnustus: "Herra on heidän kanssaan".