Minä se olen

30.03.2020

Teksti: Myrtle Grimm-Turunen, Suom. ja kuva Eero Ketola


Matteuksen evankeliumin luvussa 14 kerrotaan, miten Jeesus ruokki väen paljouden. Ihmiset olivat nälkäisiä ja väsyneitä. Jokainen aikuinen ja lapsi saivat enemmän kuin tarpeeksi 5 leivästä ja 2 kalasta. Haluan ajatella, että tämä pieni poika, joka antoi eväänsä Jeesukselle käytettäväksi suureen ihmeeseen, toi kotiin korissaan enemmän kuin oli antanut. Jeesus näkee kaikki tarpeemme. Kun annamme vähästämme Hänelle, Hän antaa jopa enemmän takaisin! Hän on myös kanssamme vaikeuksissamme.

Kertomus jatkuu Matteuksen evankeliumissa luvussa neljätoista jakeissa 22-24: " Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa. Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä yksinänsä. Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen."

Joskus Jeesus käskee meitä menemään eteenpäin uskossa. Meidän täytyy myös ymmärtää, että siitä lähtien kun Jeesus kuoli ja nousi haudasta, Jeesus on aina kanssamme Pyhän Hengen kautta. On tärkeää huomata, että opetuslasten vene oli myrskyssä ja " tuuli oli vastainen". Saatamme tuntea olevamme yksin myrskyssä, mutta Jeesus tietää, mitä tekee, kun Hän käskee meitä menemään myrskyyn.

Tuntuuko kuin elämän tuuli olisi sinua vastaan juuri nyt? Tuntuuko, että tämä koronavirus pandemia sotkee sosiaalisen elämäsi ja työsi tai kolhii perhe-elämääsi? Tuntuuko karanteeni kotona yksinäiseltä? Oletko peloissasi, huolestunut tai epävarma

'Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä.
Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: "Se on aave", ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: "Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää pelätkö."
( Mt 14:25-27)

Voit ihmetellä, miksi Jeesus jätti opetuslapset yksin myrskyyn lähes koko yöksi? Pimeys, vaikeudet ja vaivat voivat pelottaa, kun ajattelemme olevamme yksin. Mutta Jeesus tiesi heidän tarvitsevan Häntä. Hän käveli halki korkeiden aaltojen, jotka pelästyttivät ja uhkasivat Hänen ystäviään. Opetuslapset eivät odottaneet näkevänsä Jeesusta, niin he luulivat näkevänsä aaveen.

Joskus emme tunnista Jeesusta silloin, kun Hän tulee luoksemme myrskyn keskellä, koska katseemme ei ole kiinnittynyt Häneen. Vaikeutemme näyttävät suuremmilta kuin itse Jeesus! Hyvä Paimenemme haluaa meidän oppivan hyvin tärkeän asian ja faktan - Hän ei koskaan jätä meitä yksin. Hän kävelee meidän luoksemme myrskyn läpi lohduttamaan, pitämään meistä huolen ja auttamaan meitä! Hän sanoo meille aivan kuin sanoi rakkaille opetuslapsilleen: "Olkaa rohkealla mielellä! Minä se olen. Olen tässä sinun kanssasi. Älä pelkää! Älä säiky!"