Jouluaatto vuonna 2015

23.12.2020

Teksti: Eero Ketola. Kuva: Eero Ketola

Vierailin puolisoni Tellervon ja poikamme Miikan kanssa jouluaattona viisi vuotta sitten Halikon Vastaanottokeskuksessa. Ensimmäisen kerran kävimme siellä 24. lokakuuta 2015. Kohtaaminen juuri keskukseen saapuneiden kanssa oli jännittynyt. Kaksi kuutta on kulunut. Keskuksen asukkaat ovat tulleet läheiseksi. Kymmenet heistä ovat käyneet rukoushuoneessamme. Nyt on jouluaatto. Menemme tapaamaan Albaniasta tullutta perhettä. Tellervo leipoi heille suomalaisia joulutorttuja. Aamulla pesin poikiemme vanhoja dubloja. Heidän huoneensa oli toisessa kerroksessa. Huone ja keittosyvennys. Pienen kolkutuksen jälkeen perheen nelivuotiaan tytön kasvot näkyivät oven raosta. Kohta hänen vierelleen tuli pojan kasvot. Astuimme sisään. Lapset alkoivat heti koota dubloista pientä taloa. Isä ja äiti pyysivät meitä istumaan sängyn laidalle. Perhe oli tullut Albanaista, Fierin kaupungissa. Olimme puolin ja toisin hämmästyneitä. Asuimme nimittäin vuosina 1996 - syksyyn 2000 saakka Fierissä. Samassa kaupungissa, joissa nyt pienessä huoneessa Halikossa istuvat albaanit. Keskustelun aikana tuli Ermal Veliun kanssa. On jouluaatto. Oli luontevaa kertoa heille Jeesuksesta, jonka ihmiseksi syntymää nyt juhlitaan kaikkialla maailmassa. Annoimme heille albaniankielisen Uuden testamentin ja lapsille Lasten kuvaraamatun. Seuraavana sunnuntaina he tulivat jumalanpalvelukseen rukoushuoneeseemme. Runsaan kuukauden he kävivät säännöllisesti tilaisuuksissa. Perhe ei saanut oleskelulupaa Suomeen. He matkasivat lentokoneella takaisin Albaniaan. Puolen vuoden kuluttua seurakuntamme lähetystyöntekijä Mikko Haakana tapasi heidät Ranskassa. He olivat lähteneet Albaniasta ja anoivat turvapaikkaa Ranskasta. He saivat turvapaikan. Nyt he käyvät Ranskassa pienessä seurakunnassa. Seurakunnan jäsenenä on suomalainen pariskunta. Veliun perhe on hakeutunut tuon seurakunnan yhtyeteen. Kaikkialla missä he ovat he kohtaavat suomalaisia. Jouluaatto 2015. Pieni huone, perhe joka haki turvapaikkaa Suomesta, vastaleivotut joulutortut ja puhtaaksi pestyt dublot. Pienessä huoneessa oli joulun todellinen tunnelma. Saimme rukoilla ja siunata Veliun perhettä ja viettää heidän kanssaan hetken joulun sanoman ytimessä. Joulu merkitsee siunausta ja luovuttamista toiselle ihmiselle. Jumala lähetti oman Poikansa. Hän ei pyytänyt ihmiskunnalta palvelusta. Hän lähetti Jeesuksen joka otti palvelijan, orjan muodon ja antoi meille kaikille esimerkin.