Jumala on turvamme ja linnamme

Teksti ja kuva: Eero Ketola

"Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin". Psalmi 46: 2-3 Kr. 92

Pelko on syntiinlankeemuksen välitön seuraus. Aadam sanoi Jumalalle: " Minä kuulin sinun äänesi paratiisissa. Minua pelotti". Siitä päivästä lähtien ihmisen seuralaisena on ollut pelko. Kuolemanpelko. Luonnonilmiöiden pelko. Ihmispelko. Bakteeripelko. Korkean paikan pelko….

Pelot ovat luonnollisia tunteita, jotka syntyvät, kun ihminen kokee tai ajattelee jotakin uhkaavaa tai vaarallista. Ne ovat hyödyllinen osa ihmisen selviytymistä ja auttavat suojautumaan vaaroilta. Pelot voivat kohdistua todellisiin tai kuvitteellisiin uhkiin. Pelko voi kuitenkin muuttua koko elämää ahdistavaksi, puristavaksi peloksi, joka lamauttaa hengellisen elämän ja sen kasvu pysähtyy.

Jeesus sanoi, että lopun aikana pelko lisääntyy.

Jumalan tunteminen karkottaa kaiken pelon. "Vaikka minä kulkisi kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi". Psalmi 23: 4

Jesajan kirja, luku 41 ja 10. "Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi, älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä".

Psalmin 46 viimeisessä jakeessa on kirjoitettu: "Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme".

Psalmi 46:n alkusanojen "Jumala on turvamme ja väkevyytemme" innoittamana Martti Luther teki tunnetun ja voimakaan virtensä; " Jumala onpi linnamme". Virsi on kokonaisuudessa Kristus-keskeinen, voitokas, hengellisen taistelun ja voioton laulu.