Käyntikortti johdatti uuteen elämään
Teksti : Eero Ketola. Kuva: Jouko Savolainen
Viime joulukuussa Mauri Hoikkala pääsi taivaan kotiin. Hän toimi puoli vuosisataa Salon helluntaiseurakunnan vanhimmistossa. Hän ahersi myös lähetystyössä Venäjällä. Hänen muistotilaisuudessaan Andrei Sizov toi tervehdyksen Pitkärannan, Impilahden ja Salmin helluntaiseurakunnilta. - Mauri tunnettiin Venäjällä, jopa Ural vuorten takana. Hänen työnsä tuloksena Karjalassa on syntynyt useita seurakuntia. Hänen avullaan siellä on rakennettu myös rukoushuoneita. Hänellä oli suuri osuus Karjalan hengellisessä työssä. Maurin elämäntyö vaikuttaa edelleen Venäjällä.
Sizov kertoo. - Siitä on 28 vuotta kun itse ensimmäisen kerran tapasin Maurin. Se tapahtui Pitkärannan koulussa johon hän tuli kertomaan evankeliumia. Istuimme vierekkäisillä penkeillä ja katsoimme vain toisiamme ja hymyilimme ystävällisesti. Emme osanneet toistemme kieltä. Jossain vaiheessa Mauri ojensi minulle käyntikorttinsa. En siinä hetkessä ymmärtänyt miksi hän halusi tehdä sen. Käyntikortin ojennus ystävälle on pieni teko mutta sillä saattaa olla suuri merkitys. - Nyt ymmärrän, että se käyntikortti sai aikaan suuren muutoksen elämässäni. Se oli kutsu pitkäaikaiseen ystävyyteen perheittemme kesken. Maurin johdattamana minä ja vanhempani tulimme uskoon ja menimme vesikasteelle. Kun olin oppinut suomea toimin Maurille tulkkina kokouksissa ja eri matkoilla. Kiinnostuin myös laulamisesta ja aloitin palvelutyön seurakunnassa. Tätä seurasi paljon, paljon muuta. Käyntikortti oli avain tähän kaikkeen.
Andrei Sizov on kiittää Jumalaa tapaamisestaan Mauri Hoikkalan kanssa. - Mauri oli minulle hengellinen isä. Hän oli valoisa ihminen, joka vei eteenpäin evankeliumia ja Kristuksen valoa. Ei pelkästään sanoilla, mutta myös teoilla. Olen tänäänkin kiitollinen Maurille hänen ystävyydestään sekä häneltä saamistani ohjeista, neuvoista ja kärsivällisyydestä. Hänellä oli tärkeä paikka ja rooli elämässäni sekä sydämessäni.