Kesä on kasvua ja kehittymistä

14.06.2021

Teksti ja kuva: Eero Ketola

Torstaina 3. kesäkuuta julkiset tilat vapautuivat maximi10 hengen rajoitteesta yleisölle. Sisätiloihin saa ottaa vapaasti ihmisiä, mutta turvavälit, käsihygienia ja kasvomaskisuosituksia tulee noudattaa. Vielä kesäkuun ensimmäisenä päivänä oli käsitys, että tiukat rajoitukset jatkuvat aina 16. kesäkuuta saakka. Muutos tapahtui nopeasti. Teimme seurakunnassa nopean päätöksen ja jo 6. kesäkuuta oli jumalanpalvelus ja ehtoollinen sisätiloissa, jossa ihmiset saivat olla fyysisesti läsnä. Mukaan tuli 71 henkilöä.

Kesän aikana tilaisuudet lähetetään edelleen myös suoratoistona. Teemme myös lyhyitä ohjelmia, joissa on uskoontulokertomuksia, musiikkia ja haastatteluja. Sinulla on hieno mahdollisuus seurata ohjelmia missä sitten oletkin Hangon ja Utsjoen välillä.

Kesällä kaikki viheriö ja kasvaa. Lintuemot ruokkivat poikasiaan ja kaikkialla ympärillä on liikettä ja ääntä. Nopeasti eläinten poikaset kasvavat ja opettelevat uutta elämään. Useiden vesilintujen poikaset lähtevät heti kuoriutumisen jälkeen pesästä. Siivet kasvavat nopeasti ja linnut saavat hiljalleen aikuista lintua muistuttavan höyhenpeitteen.

Kesällä kristitty myös kasvaa Jeesuksen tuntemisessa. Eräs kunnallispoliitikko kertoi haastattelussa Helsingin Sanomissa (HS 6.6.), että "täytyy oppia kasvamaan pienemmäksi". Yleensä kasvuun liitetään kasvu suuremmaksi, kasvu aikuisuuteen ja kasvu tiedossa. "Täytyy oppia kasvamaan pienemmäksi". Johannes Kastaja sanoi opetuslapsilleen (Johannes 3:30). " Hänen, (Jeesuksen) on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi". Tällainen kristityn elämä on. Kun me "kasvamme pienemmäksi", niin Jeesus kasvaa meissä suuremmaksi. Roomalaiskirjeessä on kirjoitettu: " Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa".