Suomen Lippu

06.12.2021

Teksti ja kuva Eero Ketola

Lippu on tärkeä symboli. Kenen lippu liehuu, sen omistama tai valloittama alue tai kaupunki on. Rintaman edetessä tai sotatoimialueella ensimmäisiä tehtäviä tilanteen hieman rauhoituttua on lipun nostaminen salkoon, korkean rakennuksen harjalle tai muurin korkeammalle kohdalle. Vanhan testamentin aikana liput olivat usein puisia tai metallisia. Lippujen luo kokoonnuttiin sodassa. Lipuilla myös johdettiin sodankäyntiä. Lipun näkeminen antoi rohkeutta.

Israelin kansalla oli lippukuntia. Ruubenin lippukunta, Daanin lippukunta, Efraimin lippukunta, Juudan lippukunta ja niin edelleen. Neljännessä Mooseksen kirjassa on kirjoitettu: " Herra puhui Moosekselle ja Aaronille sanoen: "Israelilaiset leiriytyköön kukin lippunsa luo, perhekuntiensa sotamerkkien kohdalle".

Raamatussa kerrotaan myös, kuinka Mooses rakensi alttarin ja antoi sille nimeksi: "Herra on minun lippuni".

Nykyaikana maiden lipuissa on usein myös kuvattu maan luonteenomaisia piirteitä. Esimerkiksi Eteläisen Tyynenmeren valtioiden lipuissa on kuvattu Etelän Risti- tähtikuvio. Useiden maiden lipuissa on 5 sakarainen tähti tai puolikuu. Israelin lipussa on Davidin tähti ja Etiopian lipussa viisisakarainen Salomon sinetti.

Lipun merkityksestä on useita kuvia lähihistoriasta.

Voitonlippu Berliinissä. Toukokuussa 1945 voitonlippu nostettiin Berliinin valtiopäivätalon katolle, patsaan viereen. Puna-armeijan sotilas nosti Neuvostoliiton lipun salkoon ja toinen sotilas tuki häntä. Kuva on yksi kuuluisimmista toisen maailmansodan ajalta. Kuvaa muokattiin pian sen julkisuuden tulon jälkeen. Muun muassa sotilaan ranteesta poistettiin toinen kello. Kaksi kelloa olisi voinut synnyttää mielikuvan, että hän olisi varastanut kellon tai ottanut sen kuolleelta sotilaalta. Myöhemmin on kuitenkin ajateltu, että kello olisikin ollut ranteessa pidettävä kompassi, joka oli yleinen puna-armeijan sotilailla. Kuvaan lisättiin myös toisesta kuvasta enemmän savua taustalle.

Lipunnosto Iwo Jimalla ( Ivo zima, zima=saari). Kuuluisa toisen maailmansodan kuva on myös lipunnosto Iwo Jiman saarella 23.2.1945. Kuusi yhdysvaltalaiset sotilasta nostaa Yhdysvaltojen lipun korkean vuoren laelle. Myöhemmin kolme näistä miehistä kuoli taisteluissa. Iwo Jiman taistelussa kuoli 29 000 yhdysvaltalaista sotilasta ja 18 000 japanilaista sotilasta.

Liput kuussa. Ensimmäisellä miehitetyllä avaruuslennolla vuonna 1969 Apollo- aluksen miehistö pystyttää Yhdysvaltojen lipun kuun pinnalle. Myöhemmin Yhdysvaltojen kuuohjelmassa pystytettiin 5 lippua lisää kuun pinnalle. Liput ovat edelleen pystyssä. Asiantuntijat kertovat, että liput ovat haalistuneet valkoiseksi. Vuonna 2020 Kiina pystytti valtionsa lipun kuun pinnalle toisena valtiona maailmassa.

Mount Everest kohoaa 8 849 metrin korkeuteen meren pinnasta. Mount Everestillä on kymmenien maiden lippuja, ja tietysti tyhjiä cocacola tölkkejä. Liput osoittavat mistä maasta kiipeilijät ovat "Maailman katolle" saapuneet ja valloittaneet sen.

Suomen lippu. Suomen lippu eli Siniristilippu. Hyväksyttiin 4. joulukuuta 1917. Ennen sitä suunniteltiin toisenlaista Suomen lippua. Lipussa oli punaisen pohjavärin keskellä Suomen vaakunaleijona. Leijonan kaksi miekan terää olivat hopean värisiä. Miekkojen kahvat ja panssarikäsivarsien kyynär- ja rannesuojat olivat kullan värisiä. Ehdotus ei kuitenkaan saavuttanut suosiota ja siksi siitä luovuttiin ja päädyttiin Siniristilippuun. Lipussa on valkoinen pohja ja merensininen risti. Valkoinen väri kuvaa lunta ja sininen vettä.

Pohjoismaiden lipuissa on samanlaiset ristikuviot. Tämä kuvaa pohjoismaiden yhtyeenkuuluvuutta.

Risti on kristillinen symboli. Risti lipussa kuvaa sitä, että Suomi on kristillinen maa.

Risti tarkoittaa kirjaimellisesti Jeesuksen kuolemaa ristillä. Ristin on voiton merkki. Jeesus kuoli ristillä ja saavutti voiton. Risti kuvaa lunastusta, sovitusta, armoa ja anteeksiantamusta.

Apostoli Paavali kirjoittaa: "Sana rististä on uskovalle Jumalan voima" ja "Sillä minä en häpeä evankeliumia sillä se on Jumalan voima, jokaiselle uskovalle pelastukseksi, juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille".

Risti ja kristitty. Uusi testamentti, Apostolien teot kertoo kuinka Syyrian Antiokiassa vuonna 44 jKr. "ruvettiin opetuslapsia ensimmäisen kerran kutsumaan kristityiksi". Ilmeisesti nimi oli muiden antama. Uskovat kutsuivat itseään opetuslapsiksi, veljiksi, pyhiksi ja niin edelleen. Ei kristityt kutsuivat heitä kristityiksi ja juutalaiset nasaretilaisiksi.

Kuitenkin Pietari kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään "Jos joku kärsii kristittynä, älköön hävetkö, vaan ylistäköön sen nimen tähden Jumalaa". Kaksikymmentä vuotta oli kulunut hetkestä, jolloin heitä alettiin ensimmäiseksi kutsumaan kristityiksi. Pietarin kirjoittaessa kirjeensä kristityillä oli jo kristitty nimi omassa käytössään.

Kristitty tarkoittaa: "Kristukselle kuuluva".

Kristityksi tullaan vain yhtä tietä: Uskomalla Jeesukseen.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".

Itsenäisyyspäivän puhe. Salon helluntaiseurakunta 6.12.2021