Lujuudesta ja rohkeudesta eli siltana olemisesta

Teksti: Hilkka Rauhala. Kuva: Eero ketola

Olkoon sydämenne rohkea ja olkaa lujat, kaikki te, jotka odotatte Herraa. (Psalmi 31: 25) 

Joka askeleella turvaan Jumalaan, joka antaa minulle rohkeutta elää. Eräänä päivänä keskellä lomaa nilkkani murtui ja jouduin hyppimään kyynärsauvojen kanssa loppuloman. Olin mennyt ja puuhannut yhtä ja toista, kunnes tuli tämä vauhdin hiljentäminen. Se oli minulle Jumalan sallima pysäytys. Hän ei anna minulle koskaan mitään pahaa, vaan kaikki on minun parhaakseni. Siksi voin olla rohkea ja luja luottaessani Häneen. Nilkan murtuminen sai aikaan uskoni vahvistumisen, lujittumisen. Lujuus ei ole kovuutta, vaan se on kestävyyttä, tavallaan myös rohkeutta. Kun olen luja ja rohkea, voin olla siltana jollekulle auttaen häntä lähemmäksi Jumalaa.

Sillat tehdään lujiksi ja joustaviksi ylityspaikoiksi. Sillan tehtävänä on yhdistää uoman laidat toisiinsa, estää kulun katkeaminen ja mahdollistaa vapaa liikkuminen. Monissa Aasian maissa kierrellyt kirjailija Ulla Dahlen sanoi kerran, että on paikkoja, joihin ei voi rakentaa tukevaa betonisiltaa, vaan ainoastaan bambusillan. Kumpaakin siltatyyppiä tarvitaan, kummallekin on paikkansa.

Tahtoisin olla silta rotkojen yli, syvien vesien yli;

silta, joka kantaa, ottaa suojaansa kuin syli.

Tahtoisin olla ehjä silta rikkinäisten kulkea,

tahtoisin olla vahva silta heikkojen astella

horjumatta ja vakaasti.

Tahtoisin olla luja silta turvattomien tassutella

kuin karhunpennut emonsa perässä.

Jumalani, suo,

että voisin olla pieni, luja silta,

ihminen ihmiselle, kuuntelija,

silta kohti kotia.