Peili
Teksti ja kuva: Eero Ketola
Korintti oli kuuluisa kuvastimistaan eli peileistään. Korintin arkeologisissa museoissa on nähtävän runsaasti kuvastimia. Paavali viipyi Korintissa 18 kuukautta. Sinä aikana hän opetti ahkerasti Jumalan sanaa ja perusti kaupunkiin seurakunnan.
Korintin kuvastimet olivat kuuluisia koko Kreikassa. Kuvastimet oli valmistettu pronssista tai muista metalleista. Kuvastinta katsoessa ei saanut tarkkaa ja terävää kuvaa. Kuva oli himmeä. Kiillotettu pinta ei heijastanut tarkasti alkuperäistä kuvaa.
Paavali mainitsee kuvastimen eli peilin kahdessa kirjeessään korinttilaisille.
Ensimmäinen sisältyy rakkauden lukuun, joka löytyy ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvusta 13. Paavali kirjoittaa:
" Sillä nyt me näemme kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan."
Nyt näemme kuin kuvastimesta. Näemme arvoituksen tavoin. Nyt tunnemme vajavaisesti. Nyt tapahtuu näin. Kristityn tulevaisuudessa ei ole "arvoituksia" ja tunnemme täydellisesti. Emme enää katso metalliseen kuvastimeen.
Toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali kirjoittaa ( 2 Kor. 3:18.)
" Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaiseksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki."
Kaikissa korinttilaiskirjeen käännöksissä ei ole tässä jakeessa ilmaisua "kuvastin" tai "peili".
Kun Mooses toi Siinain vuorelta lain taulut, hänen kasvonsa sokaisivat israelilaiset. Mooses oli ollut niin lähellä Jumalaa, että hänen kasvonsa sädehtivät. Päästääkseen israelilaiset pelosta hän peitti kasvonsa.
Me katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta. Kuvastin ei piirrä tarkkaa kuvaa. Mutta me muutumme. Muutos johtaa "kirkkaudesta kirkkauteen". Muutoksen saa aikaan Herra. Edessäpäin on kirkasta, hyvin kirkasta.