Tervetuloa sisäpuolelle
Teksti ja kuva: Eero Ketola
Olimme puolisoni kanssa lähetystyössä Pohjois-Makedoniassa lähes kuusi vuotta. Vierailimme usein vuoristokylissä. Kävimme ihmisten kodeissa ja annoimme helle lahjaksi makedoniankielisen Uuden testamentin. Vuoristot ovat kauniita. Niiden huipuilla on valkoista lunta ja rinteillä leviää punaruskea, mattomainen tammivyöhyke. Kasvusto muuttuu pensasmaiseksi mitä korkeammalle noustaan.
Rinteiden niityillä laiduntavat hevoset ja muulit. Pensaiden takaa kuuluu johtolampaan kellon kilkatus. Lampaat ovat vuolleet vuoren rinteisiin ikivanhat polut. Vuohet pomppivat vasemmalle ja oikealle lammaslaumasta. Osa vuohista jää ihmettelemään suuren kiven päälle, kunnes paimenkoirat ajavat ne takaisin liikkeellä olevaan lammaslaumaan.
Talot on valmistettu kivestä. Katotkin ovat lähes hopean väristä liuskekiveä. Opettelimme makedonian kielellä muutamia tärkeitä sanoja, jotka ovat tarpeellisia vuoristokylissä.
Esimerkiksi " Dali kutseto kasa" tarkoittaa "pureeko koira" ja "Dali magareto klotsa" tarkoittaa potkaiseeko aasi.
Astuin sisälle erääseen vuoristokylän taloon. Pihalla aasi söi kuivunutta ruhoa ja samalla vilkaisi minua. Koira haukkui vanhan Zastava-henkilöauton takana. Koputin oveen ja astuin sisään. Talon emäntä hämmensi puukauhalla suuressa padassa olevaa keittoa. Hän oli asettanut kaksi lautasta pöydälle, itselleen ja miehelleen. Ihmiset ovat kylissä erittäin vieraanvaraisia. Emäntä asetti pöydälle kolmannen lautasen vierasta varten. Hän katsoi minua suoraan silmiin ja lausahti napakasti " Priatno".
Asuimme Ohridin kaupungissa. Siellä "priatno" sanaa käytetään, kun lähdetään pois talosta. Sana tarkoittaa "näkemiin". Nuoret käyttävät usein sanaa myös merkityksessä: " terve" tai "hei".
Ymmärsin, että talon emäntä ei tahtonut minun jäävän koska hän sanoi "näkemiin". Käännyin ja astelin ulos pihalle. Aasi söi edelleen samaa kuivunutta ruhoa ja vilkaisi taas minua. Koira oli lähtenyt seuraamaan nuorta tyttöä. Tyttö johdatti kerppukimppu kädessä vetohärkiä laitumelle.
Emäntä juoksi perääni ja viittoi ihmeissään käsiään. Hän suorastaan talutti minut sisään. Lyhyen, makedonian kielen pikakurssin jälkeen minulle selvisi, että "priatno" tarkoittaa näkemiin- sanan lisäksi myös " hyvää ruokahalua." "Anna mennä vain".
Hetken oli allapäin koska ajattelin, että minua pyydettiin poistumaan. Minua ei vastaanotettu taloon. Kaikki oli kuitenkin väärinkäsitystä.
Johanneksen evankeliumissa, luvussa kuusi Jeesus sanoi Kapernaumin kaupungin asukkaille:
"Kaikki, minkä Isä antaa minulle tulee minun tyköni; ja joka minun tyköni tulee minä en heitä ulos".
Uudessa testamentissa on Jeesuksen opetuksia, vertauksia, lohduttavia ja rohkaisevia sanoja. Yksi kauniimmista Jeesuksen sanoista on: "Joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos."
Elämään sisältyy ilon ja riemun aiheita, mutta myös suljettuja ovia ja tunnetiloja siitä, että työnnetään ulos eikä hyväksytä. Pettymykset, ahdistukset ja murheet lisäävät tunnekokemuksia siitä, että ei ole tervetullut.
Jeesus paransi sokeana syntyneen miehen Jerusalemissa. Suuri ihme synnytti vilkkaan keskustelun naapurien keskuudessa. Tieto ihmeestä levisi nopeasti. Sokeana syntynyt on parantunut. Hän kykeni näkemään. Mies vietiin fariseusten kuulusteltavaksi. He pilkkasivat häntä eivätkä uskoneet, että hän oli sokeana syntynyt ja nyt näki.
Johannes merkitsi muistiin fariseusten toimintatavan miestä kohtaan: " he heittivät miehen ulos".
Jeesus sanoi: "Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos". Jeesus ei sano kenellekään: "Mene pois". Hän kutsuu jokaista ihmistä luokseen. Hän kutsuu ihmisiä sisäpuolelle.
Miksi pitää mennä Jeesuksen luo? Evankeliumin kirjoittaja Johannes talletti Jeesuksen kysymyksen ja opetuslapsi Pietarin vastauksen.
"Jeesus sanoi niille kahdelletoista: Tahdotteko tekin mennä pois? Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä".
Miksi meidän tulee mennä Jeesuksen luo? Vain hän voi antaa synnit anteeksi. Vain hän voi lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Jeesus ottaa vastaan jokaisen ihmisen, joka tulee hänen luoksensa. Hänen tykönsä tuleminen merkitsee, että uskomme häneen niin kuin Raamattu opettaa.
Johannes kirjoittaa: " Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapseksi".
Jeesus kutsuu ihmisiä tulemaan hänen luoksensa. Kutsun vastaanottaja saa lahjana sisäisen rauhan ja levon. Huomiselle kuuluu lisäksi lupaus tulevaisuudesta ja toivosta.
Jeesuksen sanat eivät muutu. Hän kutsuu jokaista ihmistä: Tervetuloa! Tulkaa! Minä en heitä ketään ulos.
Puhe on
kuultavana Areenasta. Radio Yle 1 Aamuhartaus
18.2.2023