Tuhkasta nousee elämä

Teksti ja kuva: Eero Ketola

Pääsiäisenä vuonna 1994 olin puhumassa pienessä kirkossa Papua-Uudelle-Guinealle kuuluvassa Uuden-Britannian saaressa. Kirkko oli rakennettu luonnonmateriaalista. Rakennusta ympäröi rehevä, vihreä, trooppinen metsä. Lintujen vihellyksiä ja naksutusta kuului kaikkialta kirkon ympäriltä. Maaperä oli hyvin ravinnerikasta. Kirkko oli rakennettu tulivuoren rinteelle.

Seuraavana pääsiäisenä olin samassa paikassa. Jalkineet upposivat tulivuoren tuhkaan. Kaikkialla ympärillä levittäytyi kuumaisema. Lähellä sijaitsee useita tulivuoria. Kaksi tulivuorta purkautui syyskuuta 1994. Purkaukset tuhosivat Rabaulin, Eteläisen-Tyynemeren kauneimman kaupungin. Jalkojeni alla, yhdentoista metrin syvyydessä oli kirkkorakennus, jossa puhuin huhtikuun jumalanpalveluksessa. Nyt kaikki oli hautautunut tuhkaan. Taustalla sijaitseva Tavurvur- tulivuori tuprutti korkealle harmaata savua.

Vuosien tauon jälkeen oli mielenkiintoista vierailla kolmannen kerran Uuden-Britannian saarella. Rabaulin kaupunkia on vuosia kaivettu esiin tuhkamassojen alta. Ihmisillä on toivo paremmasta huomisesta. Astelin harmaan tuhkan peittämällä rannalla. Rinteillä oli syviä uurteita. Monsuunisade oli vyöryttänyt tuhkaa rinteiltä alas mereen. Pienen puron vesi kiehui. Kaksi ystävällistä tolai- heimon miestä keitti purossa kahta isojalan munaa. Siellä täällä tuhkasta oli noussut esille frangipanin eli temppelikukkien varsia. Varsista avautui suuria, soikeita lehtiä. Kukat ovat kauniin keltaisia ja kookkaita. Niistä levisi ympäristöön miellyttävä tuoksu. Miehet sanoivat, että frangipani on ensimmäinen kukka, joka nousee tuhkasta ja aloittaa kukkimisen.

Kaunis kukka on tuonut toivoa ihmisille, jotka ovat menettäneet kaiken. Tuhon alta nousee uusi elämä ja tulevaisuus. Tulevaisuuden ja toivon siemen Jumala on istuttanut sisimpäämme.