Ulkomerellä

11.08.2021

Purjehdin mielelläni ulkomerellä. Siellä on tilaa mennä, näkee kauas ja tuulikin on usein tasaisempaa. Matkanteko on erilaista kuin sisäsaaristossa. Saaria tai merimerkkejä ei näy ja harvat kallioluodot näyttävät kaikki melko samanlaisilta. Sumun yllättäessä läheltä ei löydy suojasatamaa jonne voi pysähtyä odottamaan sumun haihtumista. Matkaa tehdään pitkälti kompassin avulla. Joskus oikean suunnan pitäminen voi olla hankalaa kovassa aallokossa tai vastatuuleen luoviessa. Kompassisuuntakin pitää osata tulkita oikein. Siksi on syytä välillä tarkistaa sijainti - missä kohtaa ollaan kartalla - ja tarvittaessa korjata tai ottaa jopa aivan uusi suunta.

Teksti ja kuva: Riikka Hallikainen 

Elämä kulkee usein päivästä toiseen samoja polkuja rutiinilla sen kummempia miettimättä. Joskus Jumala armossaan pysäyttää meitä. Silloin voi olla aika tarkistaa oma sijainti: missä olemme elämässämme, mihin ja miten käytämme aikamme, mikä on Jumalasuhteemme tilanne ja tarvittaessa ottaa uusi suunta. Sijainnin tarkistaminen voisi olla hyvä tapa ottaa käyttöön arkirutiiniksi.

Joskus kuitenkin voi olla vaikeaa selvittää omaa sijaintia; on tavallaan eksyksissä. Väsymys, huolet ja vastoinkäymiset saattavat lamaannuttaa niin ettei näe mitään merimerkkejä tai saaria. Näkyy vain merta tai sumua. Silloin voimme sanoa niin kuin Psalmin 119 kirjoittaja jakeessa 176: "Minä olen kuin eksynyt lammas. Etsi minut!"

Hesekielin kirjan luvussa 34 Jumala moittii Israelin kelvottomia paimenia, koska he eivät ole huolehtineet lampaistaan. Lauma on hajonnut, lampaat ovat joutuneet petojen suihin ja harhailevat yksinään eikä kukaan kaipaa tai etsi niitä. Olipa syy mikä tahansa, miksi olemme eksyksissä, Jumala haluaa pitää meistä huolta. Me olemme hänen lampaitaan ja hän on meidän Isämme ja Jumalamme. Näille Hesekielin luvussa mainituille eksyneille lampaille Jumala itse lupaa jakeissa 11-12: "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet". Jakeessa 16: "Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita." Ja vielä jae 31: "Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala."

Vaikka nämä lupaukset on annettu Israelin kansalle, saamme luottaa siihen, että Jumala huolehtii myös meistä kun olemme hänen omiaan. Onhan Jeesuskin sanonut: "Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan." (Luuk 19:10)