Valvotaan ja varaudutaan
Teksti ja kuva: Eero Ketola
"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee" Matteus 24:42
Eläimet luonnossa varautuvat talveen. Närhet keräävät tammenterhoja ja piilottavat niitä talven varalle. Usein närhet unohtavat minne ovat kätkönsä sijoittaneet. Siksi usein syrjäisilläkin metsäseuduilla kasvaa pieniä tammen taimia. Toisinaan oravat seuraavat mihin närhet piiottavat tammenterhoja. Kun närhi on lentänyt pois, niin oravat tyhjentävät varastot.
Mekin varaudumme talveen. Etsimme varastosta talvivaatteet tai menemme kauppaan ostamaan talvivaatteita. Huolehdimme kaikin tavoin siitä, että selviydymme yli talven.
Jeesus puhui varautumisesta, valvomisesta ja valppaana olemisesta. Hän opetti, että meidän tulee olla aina valppaana ja hereillä.

"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yö vartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan. Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, ihmisen poika tulee". Matteuksen evankeliumi 24: 42 – 44
Kristityllä on mahdollisuus varautua ja pysyä turvallisella mielellä. Odotamme Jeesuksen takaisintuloa.
Voimme varautua huolehtimalla siitä, että meillä on tuore, henkilökohtainen uskon yhteys Jeesuksen kautta Jumalaan. Tämä on elämän tärken ja kallisarvoisin asia.
Voimme varautua täyttymällä Pyhällä Hengellä. Apostoli Paavali kirjoitti: "Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä". Efesolaiskirje 5:18
Voimme varautua muuttumalla: "Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellisistä". Roomalaiskirje 12:2
Voimme varautua elämällä anteeksiantavalla mielellä osoittaen rakkautta kaikille lähimmäisillemme.
