Yksinäisyys – syvä viilto sielussa

Teksti: Rainer Friman. Kuva: Eero Ketola

Kukaan ihminen ei ole täysin terve (paitsi parantumattomasti terveet). Meillä kaikilla on omat puutteemme ja vammamme. Pohjimmiltaan tämä ei olekaan suurin ongelma, vaan se, saanko tuoda sisäiset kipuni esiin.

Toinen tähän liittyvä ongelma voi olla se, että osaanko tuoda kipuni toiselle, jos hän olisi valmis kuuntelemaan minua. Jos olen liian kauan pitänyt kaiken sisälläni, pelko estää minua avautumaan.

Ehkä kipein syy vaikenemiseen on sittenkin pelkomme torjutuksi tulemisesta. Maailmankuulu sosiologi Eric Fromm näki ihmissuhteiden tietynlaisena "markkinataloutena", jossa tarjoamme toisillemme parhaat puolemme meistä. Me emme siis hyväksy toisiamme rujoimmilta puoliltamme, vaan jotka toiset ihmiset haluavat "ostaa." Meidän on oltava "toimivia" samalla tavalla kuin mikä tahansa "tuote."

Eräs pappi sanoi minulle kauan sitten: "Tapaan valtavat määrät ihmisiä, mutta minulla ei ole ainuttakaan persoonallista ihmissuhdetta." Moni jakaa saman kokemuksen. Yhteisömme ovat täynnä yhteisöttömiä ihmisiä. He ovat joukossamme olematta kenenkään joukossa.

Tämä on vakava haaste kristillisille yhteisöille. Erään amerikkalaisen tutkimuksen mukaan kristittyjen ihmissuhteet eivät juuri poikkea ei-kristittyjen ihmissuhteista.

Jeesus sanoi, että "siitä teidät tunnetaan, että te rakastatte toisianne." Rakkaus on laatukysymys, se voidaan tunnistaa, niin kuin Jeesus sanoi. Liian monet ovat yksin. He eivät rakasta ketään, eikä heitä rakasta ketään.